lauantai 16. marraskuuta 2013

This Is Africa!

Vihdoinkin saan päivitettyä blogia. Nettiyhteydet Afrikassa on ollut aivan kuraa, enkä ole pystynyt lataamaan mitään ja aina kun on yrittänyt tehdä jotakin niin sähköt katkeaa tai muuten nettiyhteys menee poikki. Joten omien ja kanssa matkustajien hermojen säästämiseksi, luovuin ajatuksesta päivittää blogia Afrikassa ollessani. Mutta näppäränä tyttönä kävin ostamassa itselleni läppärin ja kirjoittelin juttuja valmiiksi! Siis ensinhän mä yritin kirjoittaa perinteistä päiväkirjaa, mutta miettikääpä yhdistelmää kynä-paperi-Afrikan monttuiset tiet... no siis ei toimi ja suurin osa ajasta jolloin olisi ollut aikaa kirjoittaa tuli istuttua rekassa :D Minä en ole ammatiltani kirjailija, enkä osaa muotoilla tekstiäni äidinkielen oppien mukaan...Joten jos kielioppi ja kirjoitusvirheet ärsyttää, niin muista että tämän blogin lukeminen on täysin vapaaehtoista ja omalla vastuulla. Toistan myös paljon sanoja upea, mahtava, mieletön, kiitollinen ja muita mauttomia ylistyssanoja, mutta kun tää kaikki on vaan ollut niin upeanmahtavanmieletöntä ja oon niiiiiiin kiitollinen tästä mahdollisuudesta matkustaa. 


Kotiovella, lähdössä kohti suuria seikkailuja :)

 


Kirjoitettu 8.10.2013
 

Aikamoinen matka siis ollut tähän mennessä meillä täällä Afrikassa. Vaikka ollaan vasta noin puolessa välissä matkaa Livingstonessa, ollaan nähty ja koettu jo niin paljon, että sitä on vaikea uskoa. Taisi olla vuosi 2008 kun kävin Gambiassa ja sairastuin johonkin ihme vatsatautiin joka kesti yhteensä 2kuukautta. Oltiin viikon matkalla josta 4 päivää olin kipeänä ja kun pääsin kotiin, tauti uusiutui koko ajan. Lie mikä loinen ollut? No siinä sitten 6 kiloa kevyempänä ja nivelet tulehtuneena jatkuvasta ripulista, päätin, etten enää ikinä menisi Afrikkaan. Oletteko ikinä kuulleet sanontaa: "Älä koskaan sano ei koskaan"? No kuinkas kävikään, täällä sitä matkustellaan 60 päivää!


Meidän upea keltainen rekka

Kotini seuraavat 54 päivää

Toinen sellanen Ei enää ikinä –juttu mulle on ollut toi telttailu. Partiossa vietettyjen vuosien jälkeen ei ole oikein maistunu toi leirielämä. Päätin, että vuotavat teltat, kylmät yöt ja märät saappaat oli mun osalta koettu. Ja telttailu innon vei viimeistään tutustuminen Bodomjärven tapahtumiin ja liian moniin painajaisiin joissa Nils Gustafsson jahtaa mua puukon kanssa.  Ja taas kuinka kävikään?
No joka ilta olen kiltisti teltan pystyttänyt ja sinne kömpinyt nukkumaan. Joskus joku viisas ihminen on sanonut, että elämää alkaa siitä kun astut omalle epämukavuusalueelle. No täsä mä ny olen ja maistuuhan se hunajaiselta, palkitsevaa ja pieniä kasvun hetkiä! Ihmiset jotka mut tuntevat, olisitteko ikinä uskonut, että Neiti Hienopieru telttailee Afrikassa? Mä palaan vielä myöhemmin toisessa kirjoituksessa tarkemmin mun epämukavuusalueisiin :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti