tiistai 19. marraskuuta 2013

Botswana

 5.10.2013

4 päivää Botswanassa, varsinainen pikavisiitti, mutta oikein mielyttävä sellainen! Ensimmäisenä päivänä päästiin nauttimaan kuumasta päivästä ja puhtaasta uima-altaasta. Luksusta! Muutenkin leirintä-alueet ovat yllättäneet siisteydellään ja upeilla paikoillaan. Ensin ajetaan monta tuntia keskellä ei mitään ja yhtäkkiä ollaan kauniissa lomakylässä juomassa kylmää olutta, lämpimän suihkun raikkaina tietenkin. 




Ihania uusia ystäviä
Tour Leader Tanya :)

Synttärikemujen ohjelmaa :)

Kuivan Weetabixin syöntikilpailu

Lauantai illan kruunasi risteily Chobe-joella. Chobe-joki ulottuu aina Sambiaan ja Namibiaan asti (Cuando River). Nähtiin läheltä mm. virtahepoja, norsuja, krokotiilejä ja puhveleita. Risteily huipentui aivan uskommattoman kauniiseen auringonlaskuun. Oli vaikea olla liikuttumatta, niin onnekkaaksi tunsin itseni sillä hetkellä. Olen nähnyt niin upeita juttuja täällä ja matka on vasta alussa. Aion tallettaa nämä muistot syvälle sydämeeni.











Näihin kuviin ja tunnelmiin <3

Etelä-Afrikka part 2

Dragensburg 26.9.2013

Matkattiin takaisin Etelä-Afrikan puolelle ja meidän leiripaikka Amphitheater Backpackers oli aivan uskomaton! Nautittiin maisemista ja ihanista, kuumista suihkuista. Koetaan niin upeita juttuja täällä, että tuntuu edelleen epätodelliselta. Kova ikävä ihmisiä kotona ja varsinkin Zorroa. Haluaisin niin kovasti jakaa tämän kaiken heidän kanssaan, että hekin näkisivät ja kokisivat saman kuin minä. Sen takia kirjoitan tätä blogia, että pystyn jakamaan edes osan näistä kokemuksista. Ja toivottavasti saan istutettua pienen matkakuumeen meidän perheen junnuihin :)


Meidän leiri

Amphitheater Backpackers


Otin matkalle mukaan yhden kirjan, Paolo Coelhon Alkemistin...tosi kliseinen valinta, mutta se oli ainut kirja jonka löysin lipastonlaatikosta :) Olin saanut kirjan lahjaksi noin viitisen vuotta sitten, mutta en ole ikinä saanut aikaiseksi lukea sitä.  Mutta nyt se on luettu. Voiko olla osuvampaa kirjaa luettavaksi tänne Afrikan aavikoille ja voi kuinka samaistuin tuohon vaeltavaan sydämeen. Siis osui ja upposi! Muistatteko kuinka alussa kerroin, kuinka helposti kaikki lopulta meni matkan kanssa. Yhtäkkiä kaikki asiat vain järjestyivät. Piti vain tehdä päätös lähteä. "Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen." Lempi lukuni kirjasta on kun paimen puhuu sydämensä kanssa, voisin lukea tuota lukua uudelleen ja uudelleen. Tässä muutama ote kirjasta, paimenen ja sydämen keskustelusta:

"Kukaan ei pääse pakoon sydäntään. Sen vuoksi on paras kuunneella mitä se kertoo, koska vain
siten voi välttää odottomattomat iskut"

"Ihmiset pelkäävät toteuttaa suuria unelmiaan, koska he eivät mielestään ole ansainneet
niitä tai eivät onnistu toteuttamaan niitä. Meitä sydämiä pelottaa kun ajattelemmekin rakastettuja, jotka lähtevät palaamatta koskaan, tai hetkiä, jostka voisivat olla onnellisia mutteivät ole, tai aarteita, jotka voisi löytää mutta jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi hiekan kätköihin. Sillä kun pahin tapahtuu, me kärsimme hirvittäviä tuskia."

"Me sydämet puhumme aarteista harvoin, koska ihmiset eivät halua enää etsiä niitä. Puhumme niistä vain lapsille. Sen jälkeen annamme elämän kuljettaa jokaista kohti omaa kohtaloaan. Mutta valitettavasti harvat lähtevät tielle joka heille on määrätty, kohti omaa elämäntietään ja onneaan. Useimmille maailma on uhkaava paikka ja sen vuoksi maailma muuttuu uhkaavaksi paikaksi."

Poika vastaa sydämelleen:
"Etsinnän jokainen hetki on Jumalan kohtaamista. Ne päivät jotka olen etsinyt aarrettani ovat olleet ihmeellisiä, koska tiedän että jokainen hetki on osa unelmaani ja aarteen löytämistä. Olen nähnyt matkallani asioita joista en olisi osannut edes uneksia, ellei minulla olisi ollut rohkeutta tehdä jotain sellaista mitä paimenet eivät tee koskaan."

Suosittelen lukemaan, jos ette vielä ole ehtineet!



Pretoria 29.9.2013

Tehtiin lauantaina päivän retki Johannesburgiin, jossa kierreltiin Soweton slummialueita, museoita ja saatiin paljon yleissivistävää tietoa Etelä-Afrikan historiasta. Apartheid museo sivisti meitä rotuerottelusta. On aivan käsittämätöntä, että vain noin 20 vuotta sitten mustat saivat samat oikeudet kuin valkoiset. No lähestulkoon samat. On huikeaa nähdä kuinka arvostettu Nelson Mandela on
täällä, hän on tehnyt mielettömän elämäntyön oman aatteensa puolesta. Tasa-arvon puolesta. Kerrankin hyvyys on voittanut! Välillä tuntuu, että pahuus olisi jotenkin voimakkaampi kuin hyvyys. Mutta pahuuden tie on vain helpompi ja lyhyempi kulkea kuin hyvyyden tie, joka vaatii kulkijaltaan paljon enemmän tahdonvoimaa, sinnikkyyttä ja uskoa itseensä ja omaan asiaansa. Peace! :)

Ajoimme pitkin Soweton slummialueita. Ihmiset jotka ovat varttuneet siellä, haluavat myös pysyä siellä. He tuntevat suurta ylpeyttä juuriaan kohtaan. Vaikka ihmiset ovat vaurastuneet, he eivät ole halunneet muuttaa "paremmille" seuduille vaan he ovat parannelleet ja laajentaneet vanhaa asuntoaan, auttaneet vanhempiaan ja sukulaisia rahoillaan. Sovetossa on myös maailman ainoa katu jossa on samaan aikaan asunut kaksi Nobelin rauhanpalkinnon saajaa, Nelson Mandela ja Desmond Tutu. Arkkipiispa Desmond Tutun olen nähnyt 14 vuotta sitten St. Louisissa, Missourissa, nuorisoleirillä jossa hän piti puheen. Miten siitä voi olla noin kauan :)



Soweton slummeja



Sunnuntaina startattiin rekka klo 06.15 ja lähdettiin kohti Hazyviewtä ja Krugerin luonnonsuojelupuistoa. Matkalla pysähdyttiin Berlin Fallseilla, Pothole Fallseilla ja Gods Window nimisessä paikassa. Sateista ja niin kyyyylmäää, mikä Afrikan ilmasto tää oikein on, mä luulin että täällä sulaa!? Pipo päässä ja pitkät kalsarit jalassa on saanu kulkea päivästä toiseen :)

Pothole Falls


Pothole eli "hiidenkirnu"

Berlin Falls




God's Window



maanantai 18. marraskuuta 2013

Lesotho 24.9.2013

Ajettiin koko maanantai päivä ja saavuttiin keskelle ei mitään :) Upeat korkeat vuoret ja aavikkoa silmän kantamattomiin. Laitettiin teltta pystyyn ja nautittiin lasit viiniä illalisen kanssa. Oli upea kirkas tähtitaivas, istuskeltiin nuotion ääressä ja vain tuojoteltiin taivaalle. Aamulla startattiin vasta kymmenen aikaan. Masut täynnä strutsimunakasta lähdettiin käymään paikallisessa kylässä. 
 
Aamupalaksi valtava strutsimunakas :)

Meidän leirielämää

Lesothon vuoristomaisemia



Käytiin kylän esikoulussa katsomassa lapsia, ne lauloivat ja tanssivat meille. Tuntui vähän väärältä vain seistä siinä ja taputtaa, ihan kuin lapsille olisi sanottu, että valkoinen mies tulee, nyt tanssikaa ja laulakaa. Ja mitä paremmin teette sen, sitä enemmän ne jättää teille rahaa. En tiedä, ei vaan tuntunut oikealta.Pieni poika seisoi koulun pihalla ja katseli sisällä leikkiviä lapsia. Tämän pojan perheellä ei ilmeisesti ollut varaa koulumaksuihin. Se oli surullista katsottavaa. Malealean kylässä, joka käsittää yhteensä viisi pienempää kylän osaa, on vain kaksi esikoulua. Joten tilanpuutteen ja perheiden taloudellisten tilanteiden vuoksi kaikki lapset eivät voi käydä koulussa. Vuosimaksu esikouluun on n.40€. Arvatkaa tekikö mieli lyödä rahat tiskiin ja antaa kaikille lapsille mahdollisuus? 


Esikoululaisia Malealean kylässä


Lukujärjestys

Leikkihuone

Koulun pihalla yksin seisoskeleva poika

Kierreltiin kylässä ja leikittiin lasten kanssa. On vaikea ymmärtää kuinka erilailla ihmiset elää täällä, pienessä savimajassa saattaa asua seitsemän ihmistä ja ruoka tehdään pienellä avotulella, vesi haetaan kymmenien kilometrien päästä ja ravintona on mitä pelto antaa. Silti, ihmiset täällä ovat ylpeitä siitä mitä heillä on ja vaikuttavat onnellisilta. Se sai minut ajattelemaan omaa elämääni, mitä kaikkea minulla onkaan. Osaanko arvostaa sitä kaikkea. En nyt väitä, että kotiin palatessani karsin materiaa ja mukavuutta elämästäni sekä alan aamupalaksi meditoimaan, mutta toivon että arvostan niitä tärkeimpiä asioita enemmän. Perhettä, ystäviä ja turvallisuudentunnetta. Ennen reissua olin aika ahdistunut kaikesta siitä paineesta mitä meidän länsimaalainen ajattelutapa ja kulttuuri aiheuttaa.
Pitää olla menestynyt työelämässä ja tienata mahdollisimman paljon rahaa, kehittyä ja edetä koko ajan. Edetä mihin? Kohti isompaa pankkitiliä ja hermoromahdusta? Pitää olla hoikka ja kaunis, pukeutua aina uusiin muodikkaisiin vaatteisiin ja kantaa olalla merkkilaukkua. Huuliin täytettä ja tissit terhakkaaksi, sittenkö olisin onnellinen? YÖK!!! Missä välissä me pysähdytään ja nautitaan elämästä, kerranhan täällä vain ollaan. Mitä jos vain riittäisin ihan sellaisena kuin olen ja tekisin työkseni sellaista työtä josta nautin ja saan intoa. Mitä jos vaikka riittäisin ihan vain itselleni näin ensi alkuun, muu maailma saa tehdä mitä haluaa :) 










Muistakaa nauttia niistä elämän pienistä hetkistä!